Kylvötyöt ovat edenneet hitaasti, mutta varmasti paikoitellen haasteellisissa olosuhteissa. Viileän, jopa kylmän sään ja yöpakkasten vuoksi viljan orastuminen on ollut armottoman hidasta ensimmäisinä kylvetyillä lohkoilla. Mikäli varautui kuivaan alkukevääseen ja kylvi aavistuksen syvemmälle, ottaa orastuminen vieläkin pidempään. Orastumista seuraillessa on hyvä kääntää katse jo seuraaviin töihin, kuten kasvinsuojeluun.
Wisuun kannattaa suunnitella jo valmiiksi lohkokohtainen kasvinsuojelusuunnitelma: voit merkitä tarvikesaldoon varastostasi löytyvät edellisiltä vuosilta jääneet tuotteet ja tarkistaa mitä hankintoja tarvitsee vielä tehdä.
Olosuhteiden tarkentuessa voi olla syytä tarkistaa kasvinsuojeluaineiden käyttöohjeet esimerkiksi mahdollisten lämpötilarajoitteiden vuoksi. Rikkakasvit ja muutkin peltohavainnot on hyvä merkitä Wisuun, jolloin ne tulevat vastaan esimerkiksi tarkastuksen yhteydessä lohkokorteilla loogisesti ja IPM- periaatteita tulee noudatettua. MobiWisulla voit myös ottaa kuvia vapaiden tekstimuistiinpanojen liitteeksi, tai liittää kuvan myöhemmin MinunMaatilani Wisun kautta.
Kasvukauden edetessä pidemmälle, voit ottaa avuksesi myös WisuEnnusteen. Se antaa kasvitautihälytyksen vehnä- ja ohralohkoilta. Wisuennuste-palvelun avulla voit myös seurata laskennallisen riski-indeksin muutosta pitkin kasvukautta.
Tiheitä oraita toivottaen!