Viljelyn kannattavuuden tunteminen on yksi kehittyvän maatilan perusedellytyksistä. Katelaskelmat auttavat hahmottamaan kustannusrakenteen muodostumista, ja markkinoiden muutosten vaikutusta kannattavuuteen. Katelaskelma on myös hyvä työväline, kun haetaan pellon tuottokyvyn rajoja, ja oikeita tuotantopanosten käyttömääriä. Riittävä määrä oikeita viljelytoimenpiteitä turvaa satoa; toisaalta turhat toimenpiteet näkyvät lisääntyneenä polttoöljyn kulutuksena ja työajan käyttönä.
Kasvitalouslaskelmat yhdellä silmäyksellä Wisu Prossa
WisuPron Kasvitalouslaskelmassa saat viljeltyjen kasvien laskelmat nähtäville suoraan Wisun viljelysuunnitelman tiedoista muuttuvien kustannusten osalta. Muuttuviin kustannuksiin on perinteisesti huomioitu siemen, lannoite ja kasvinsuojeluaineiden kustannukset. Nyt myös polttoöljyn kulutus ja työaika arvioidaan Wisun viljelytoimien mukaisesti. Eri kasvien kannattavuuden vertailu keskenään on tehty helpoksi ja suoraviivaiseksi (kuvassa 1).
Kuva 1. Kasvitalous Wisu Pro -sivulla esitetään automaattisesti luodut kasvi ja lajikekohtaiset laskelmat.
Kasvitalouslaskelmat päätöksenteon tukena
Viljelysuunnitteluvaiheessa eri kasvien vertailua voidaan tehdä muuttuvien kustannusten osalta. Kun sadonkorjuut on tehty, ja satotiedot kirjattu Wisuun, perustetaan varsinaiset kasvitalouslaskelmat automaattisesti. Kate A -laskelmassa huomioidaan lohkomuistiinpanojen mukaiset satotuotot ja muuttuvat kustannukset. Laskelman painikkeesta voi avata laskelman omaan välilehteen muokkausta ja tarkempaa tutustumista varten (kuvat 2 ja 3).
Kuva 2. Kate A -laskelmassa huomioidaan Wisun lohkomuistiinpanojen mukaiset satotuotot ja muuttuvat kustannukset.
Kasvitalouslaskelmia voidaan täydentää kasvikohtaisella tukilaskennalla, kone- ja rakennuskustannuksilla sekä pellonkustannuksilla. Kiinteiden kustannusten syöttämisen jälkeen voidaan laskea lajikekohtaisesti kasvin nettotulos sekä sadon Tuotantokustannus €/tn (kuva 3). Omien viljelykustannuksien tunteminen on avain, kun mietitään esimerkiksi tulevan sadon hinnan kiinnityksiä.
Kuva 3. Lopullinen tulos eli Nettovoitto/-tappio sekä Tuotantokustannus €/tn edellyttää myös kiinteiden kustannusten huomiointia.
Polttoöljyn kulutus ja työaika arvioituna
Wisu Pro:ssa arvioidaan myös polttoöljyn kulutusta ja työaikaa kirjattujen viljelytoimien mukaisesti. Jokaiselle työlajille ja toimenpiteelle kylvöstä sadonkorjuuseen luodaan oletusarvot, joita voi halutessaan tarkentaa tilakohtaisesti mitatuilla arvoilla. Kuvassa 4 esitetään muokkauksiin käytettyjä polttoaineen ja työajan määriä. Näin saadaan uudenlaista tarkkuutta kasvitalouslaskelmiin, ja esim. kyntämisen vs. kevennetyn muokkauksen tai suorakylvön vaikutukset erottuvat laskelmissa paremmin.
Kuva 4. Wisu Pron tarjoamia polttoöljyn ja työajan oletusarvoja kirjatuille äestyksille ja kynnöille.
Suunnittele tuleva kasvukausi kannattavuus huomioiden
Perehdy nyt Wisu Pron kasvitalouslaskelmissa oman viljelysi kannattavuuteen. Säitä ja markkinoita emme voi hallita, mutta viljelyn kannattavuuden tunteminen auttaa suunnittelemaan oikein mitoitettuja viljelytoimia tulevalle kasvukaudelle.