Välitilinpäätös auttaa hahmottamaan ajoissa tilikauden tilanteen ja ne tarvittavat toimenpiteet, joita voi vielä loppuvuonna tehdä parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Myös verotukseen on vielä mahdollisuus vaikuttaa.
Nopeasti muuttuvassa tilanteessa on lisäksi tärkeää olla tietoinen tilan likviditeetin kehityksestä. Budjetti tarjoaa tähän hyvän avun. Budjetin tekeminen sujuu myös helpommin silloin kun pohjana voidaan käyttää jo tehtyä kirjanpitoa ja välitilinpäätöstä.
WebWakka -kirjanpito-ohjelmalla jatkuva talouden suunnittelu onkin helppoa. Voit alustaa uuden budjetin suoraan välitilinpäätöksen pohjana olevasta toteutuneesta kirjanpidosta. Näin saat kuluvan vuoden luvut jo valmiina budjetin pohjaksi. Helposti muokattava ja valmiiksi luvut sisältävä budjettipohja sujuvoittaa tulevan vuoden talouden suunnitteluasi. Myös lukujen muokkaus pitkin vuotta on tehty helpoksi WebWakassa. Valmista budjettipohjaa voi muokata muuttamalla tulo- ja menoeriä prosenttikertoimilla tai käsin lukuja muuttamalla.
Päivitetty budjetti ja tuloslaskelmaennuste avuksi
Toki kannattaa muistaa, että budjettia voi ja kannattaakin päivittää aina vuoden mittaan, kun tilanteet ovat aiempaa paremmin ennustettavissa ja alkuvuoden luvutkin jo paremmin tiedossa. WebWakassa budjetin tuloslaskelmaennusteraportti tekee normaalin tuloslaskelman huomioiden alkuvuoden luvut jo toteutuneista kirjanpidon luvuista ja ennustaa loppuvuoden jäljellä olevan budjetin perusteella.
Tuloslaskelmaennusteraportti onkin oiva tapa pysyä tilanteen tasalla talouden suunnittelussa.
Näillä vinkeillä helpotat välitilinpäätöksen ja verolaskennan tekemistä
Kun tositteet ovat valmiina, niin arvioidaan loppuvuoden tulot ja menot ja syötetään ne erityiselle välitilinpäätöstositteelle, joka löytyy Toiminnot -valikosta.
Muista vain tehdä edellisen tilikauden puolelta Tilikauden vaihto. Jos et ole varma, onko se tehty, voit aina tehdä sen uudelleen. Silloin tilikauden lähtöarvot ovat varmasti oikein.
Tällöin saadaan helposti simuloitua tilinpäätöksen ja verolaskennan lopputulos ja voidaan myös kokeilla eri toimenpiteiden vaikutusta tulokseen.
Nyt kuluvan tilikauden osalta tilannetta helpottaa sekin, että verotukseen ei ole tullut juurikaan merkittäviä teknisiä muutoksia.
Ennen välitilinpäätökseen siirtymistä on hyvä tarkastaa raporteista, että lainayhteenvedossa korot ja lyhennykset näkyvät oikein kirjattuina ja että tilinpäätökseen menemättömät viennit -raportilla ei ole sinne kuulumattomia vientejä.
Välitilinpäätöksessä verolomakkeella pääsee myös näkemään mistä tileiltä ja vienneistä saldo koostuu. Voit kokeilla eri tulonjakoprosenttien vaikutusta tai varauksien teon tai purun vaikutuksia tulokseen, samoin kuin haarukoida eri poistoprosenttien antamaa tulosta.
Kunhan verolaskentakohdassa on annettuna kunkin henkilön kunnallis- ja kirkollisveroprosentit ja Myel/Yel työtulo, voit helposti seurata reaaliajassa verotuksen muutoksia. Verolaskentakohta mahdollistaa myös muiden tulojen ja vähennysten syöttämisen, kuten yksityistalouden tai muun yritystalouden tulot ja vähennykset.
Verolaskennan voi tehdä myös maatalousyhtymälle kaikki osakkaat huomioiden.
Ja vielä viimeinen vinkkini: raportit -kohdassa voit samanaikaisesti tarkastella verolaskelmaraporttia esikatselussa (pitämällä näkymän auki ruudun oikeassa laidassa) sekä päivittää painikkeella aina sen hetkisen laskelman (Päivitä-painike).