Edellisessä blogissani käsittelin kiimantarkkailussa käytettäviä teknisiä apuvälineitä, kuten robottivalmistajien kehittämiä lisäosia. Tällä kertaa pohdin eläinten olosuhteisiin liittyviä tekijöitä. Myös tietojen kirjaaminen muistiin on tietysti tärkeää tiinehtymisten suunnittelun ja onnistumisen kannalta.
Olosuhteet kuntoon
Eläinten olosuhteiden on oltava kunnossa, jotta kiimat voidaan havaita. Liukas lattia, kipeät sorkat tai liian ahtaat tilat voivat estää kiimakäyttäytymisen. Siksi onkin erityisen tärkeää huolehtia navetan lattioiden karhennuksesta ja ritilöiden puhtaudesta, jotta kiimaiset lehmät eivät vahingoita itseään, toisiaan tai hoitajiaan. Meno voi joskus yltyä liian rajuksi ja tarvittaessa lehmän olisi hyvä päästä turvalliseen karsinaan erilleen muista vähintään siemennyksen ajaksi.
Lehmä tarvitsee myös riittävästi valoa lisääntymistoimintojen ylläpitoon. Lämpötilakin vaikuttaa; liian kuumalla säällä lehmät näyttävät huonosti kiimoja, joten erityisesti kesällä pitää huolehtia navetan ilmastoinnista. Ruokinnassa tulee pitää huolta riittävien vitamiinien ja kivennäisaineiden saamisesta. Terve ja hyvinvoiva lehmä näyttää kiimansa, eikä tiinehtyminen pääse venähtämään liian pitkälle.
Kirjaa kiimat muistiin
Kiimat kannattaa kirjata ylös jo heti ensimmäisestä kiimasta lähtien, jotta kiimahavaintoja ei unohdu tai jää merkitsemättä. Navetan toimiston seinälle voi kiinnittää esimerkiksi kiimakalenterin, johon kiimat voi merkitä. Kiimakalentereita saa keinosiemennysfirmoilta.
Kiimat voidaan kirjata myös Minun Maatilani -nautaohjelmaan esimerkiksi valitsemalla eläin eläinkoriin, klikkaamalla kiimahavainto-painiketta ja täytetään ohjelmaan tarvittavat tiedot, kuten ajankohta, havaitsija, lisätiedot ja huomiot (kuva 1).
Kuva 1. Kiimahavaintojen merkitseminen onnistuu myös Minun Maatilani -nautaohjelmaan
Kalenterista kiimat voidaan merkitä tietokoneelle, ellei se ole mahdollista heti kiiman havaitsemisen jälkeen. Lehmien kiimakäyttäytyminen voi vaihdella yksilöllisesti ja kiimojen seuranta ennen siemennettävää kiimaa helpottaa oikean siemennysajankohdan arvioimista.
Kiimantarkkailun kannalta on tärkeää pitää huolta eläinten tunnistettavuudesta; korvamerkkien on oltava selkeästi luettavissa. Huolehdi siis siitä, että jokaisella lehmällä on korvamerkit molemmissa korvissa! Tilaa puuttuvat korvamerkit välittömästi huomatessasi korvamerkin puuttuvan tai rikkoutuneen. Kirjatessasi kiimoja ylös, merkitse aina lehmän nimi ja korvanumero. Tunnistettavuuden ylläpitäminen on tärkeä osa kiimantarkkailua ja auttaa varmistamaan oikean ajoituksen siemennyksille. Näin toimimalla myös esimerkiksi lomittaja voi tarvittaessa tilata siementäjän.
Aamuisin paras tarkkailuaika
Paras aika kiimojen seuraamiseen on aamu. Huonoimmat tarkkailuhetket puolestaan ajoittuvat siihen, kun navetassa tapahtuu jotain, sillä ruokinnan, lannanpoiston, eläinten siirtelyn tai lypsyn aikana lehmien huomio on muualla kuin kiimoissa. Seuraamiselle kannattaakin pyhittää oma aikansa: aika, jolloin ainoa tehtävä on mahdollisten kiimojen havainnointi.
Hyvin hoidettu lehmä on tyytyväisempi ja terveempi, ja hyvät olosuhteet, oikea ruokinta ja säännöllinen terveydenhuolto edesauttavat onnistunutta lisääntymistä.